Tutkimusmatka Suomenlinnassa

Aurinko porottaa keskiviikkona yhdentoista aikaan, kun Kivikon Kesän retkiporukka suuntaa nokkansa kohti Suomenlinnaa. Eväät kantoon ja menoksi! Lautta oli hurjan täynnä ihmisiä, joilla oli saama päämäärä kuin meillä; nauttia kesäisestä päivästä!

Suomenlinnassa suuntaamme ensimmäisenä kauppaan, koska jokaisen jäätelöhammasta kolotti kovin! Ja sitten Suomenlinnan mutkaisia teitä seikkailemaan. Pimeät luolat nostivat monen sykkeen pilviin ja löytyi mitä erikoisempia koloja ja teitä. Rakennukset herättivät paljon kysymyksiä ja ajatuksia. ”Mitä varten nämä ovat täällä?” Ja siitä se tarinointi sitten lähti.

Evästaukoa vietimme kukkien keskellä keskellä Suomenlinnaa! Omenat narskuivat suussa samalla kun lapsoset kertoivat päivästä.

Lopulta edessä oli enää matka takaisin nuorisotalolle. Lauttamatkan vietimme kannella ja ulkosalla merituulesta nauttien. Metrossa törmäsimme kukkahattutätiin 😉

Tässä oli viimeinen Kivikon Kesän retkipäivä! Mutta edessä on vielä spraymaalaamista torstaina ja grillaamista perjantaina, joten kannattaa pysyä menossa mukana 🙂