Nutafudiksen toinen viikko käynnissä!!

Heissulivei!

Ensimmäinen viikko nutafudiksesta on nyt takana ja toinen viikko jo käynnissä. Tähän mennessä kaikki on mennyt hienosti, vaikkakin nuoret kuin myös ohjaajat ovat välillä hieman väsähtäneet monen tunnin juoksemisen ja pelailun jälkeen. Huonomman sään yllättäessä muutamana päivänä olemme päässeet käyttämään Pallomyllyn tiloja ja siellä on jaksettukin keskittyä pidempään. Ylipäätäinen fiilis on joka päivä ollut positiivinen ja pelaaminen on ollut kaikille rentoa ja hauskaa, vaikka se on välillä käynytkin melkein treenistä, ainakin ohjaajille. Pelaamisen lisäksi olemme pitäneet erilaisia skaboja nuorten ja ohjaajien kesken, esimerkiksi ylärima- ja vaparikisoja.

Vaikka nutafudista on kulunut vasta vähän yli viikko, ainakin me kesätyöläiset näemme nuorissa jo kehitystä, varsinkin syöttelyssä ja pelisilmässä. Kaikki ovat myös aika lailla tulleet toimeen hyvin toimeen toistensa kanssa, vaikka pieniä kinasteluja onkin välillä ollut. Kaiken kaikkiaan pelailut ovat kuitenkin sujuneet mukavasti ja odotamme innolla varsinkin tulevaa Nutacupia, joka järjestetään juhannuksen jälkeisellä viikolla 26.-27.6. eli tiistaina ja keskiviikkona. Toivomme Nutacupiin mahdollisimman paljon osallistujia ja haluamme muistuttaa, että myös nutafudis on kaikille avointa toimintaa.

Muista myös seurata nutafudiksen toimintaa instagramissa:

@kivikon_nuta

 

Matilda ja Valtteri kiittää ja kuittaa! 😀