MITÄ JENGI DUUNAA?

Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden Kontulan nuorisotyöyksikkö järjestää joka vuosi Mitä jengi duunaa –tapahtuman alueen 9.luokkalaisille nuorille. Tapahtuma on ”Elävä ammattikirjasto”, jossa nuoret pääsevät tutustumaan erilaisiin ammatteihin ja ammattialoihin yhteishaun kynnyksellä sekä saavat apua ja inspiraatiota oman ammattialan valintaan ja opintoihin hakeutumiseen.

Tapahtumaa on järjestetty jo useampien vuosien ajan ja nyt tapahtuman kehittäminen on osa Helsingin kaupungin Mukana-ohjelmaa. Mukana-ohjelma on eriarvoisuuden vähentämisen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kaupunkistrategiahanke, jonka yksi teemoista on ulkomaalaistaustaisten nuorten koulutukseen ja työelämään pääsy.

Tapahtumassa nuoret hakeutuvat ammatin edustajien pisteille yksittäin tai pienissä ryhmissä. Ideana on rennon keskustelun ja kysymysten kautta kertoa muun muassa siitä, mitä ammattia ”kirja” edustaa, miten on kyseiseen ammattiin päätynyt, millaista työ on ja millainen opintopolku kirjalla on takanaan. Tavoitteena on, että nuorilla herää ajatuksia ja ideoita omaa jatkoa ja yhteishakua ajatellen.

Tarkoituksena olisi mahdollisesti myös kerätä halukkailta ammatinedustajilta lyhyet esittelyvideot omasta ammattista. Näitä videoita käytettäisiin nuorten neuvonnassa.

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään to 22.10. klo 12-16 Kontulan nuorten toimintakeskus Luupissa. 

Oletko SINÄ kiinnostunut kertomaan ammatistasi ja koulutuksestasi yläasteikäisille nuorille Mitä jengi duunaa -tapahtumassa ja/tai videolla? Tämän linkin kautta pääset ilmoittautumaan  Elävien ammattikirjojen listalle.  Huom! Listalle ilmoittautuminen ei sido sinua mihinkään.

Toivomme tapahtumaan (ja videoihin) mahdollisimman laajasti eri alojen ja ammattien edustajia erilaisilla koulutuksilla ja tarinoilla. Myös opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat lämpimästi tervetulleita.

#mitäjengiduunaa #työelämätaidot #kontulannuorisotyöyksikkö